top of page
Valmiskuva.png

Tulevissa vaaleissa on kyse isoista asioista.

 

Tulevaisuudessa Suomen ja suomalaisten etu on laitettava etusijalle.

 

En minä sinulle halua syöttää, en ainakaan, jos en itse saa pistettä, mieluummin teen vaikka oman maalin. Tämä kuvaa suomalaista politiikan tekemistä. Järkyttävää, kun ideologiat ja oman edun tavoittelu menee kaiken edelle. Ketä varten siellä arkadianmäellä sitten ollaan? No suomalaisten takia!

Suomalaisten turvallisuus on laitettava etusijalle, liikunnan arvostusta on lisättävä kouluissa, kodeissa ja kaupungeissa. Vammaisten palveluihin ja oikeuksiin on panostettava, sekä mielenterveys- ja päihdetyön resursseja on lisättävä.

Mikään ei muutu jos mikään ei muutu.png

Leikkauksia ja panostuksia

 

”Perussuomalaiset ja kokoomus puhuvat miljardin euron säästöstä, mutta eihän se riitä mihinkään. Kaikki vanhat puolueet ajattelevat vain huhtikuun vaaleja eivätkä uskalla puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Suomi ei ole 15 vuoteen kasvanut eikä mennyt eteenpäin ja kaikki vanhat puolueet ovat vuorollaan olleet vastuussa. Nyt on viimeinen hetki alkaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja kääriä hihat ja siivota sotkut.”  Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo.

 

Leikkauksia on tehtävä, jotta Suomen talous saadaan nousuun. Samalla on kuitenkin uskallettava panostaa kriittisiin toimialoihin.

 

Mihin pitää panostaa:

  • Sote-ala noin 800 miljoonaa euroa

  • Koulutukseen noin 200 miljoonaa euroa

  • Liikuntaan ohjattua tukea noin 30 miljoonaa euroa

  • Yritysten tulee saada vähentää verotuksessaan Suomeen kohdistuvia investointeja

 

Mistä pitää leikata:

  • Kehitysapu 600 miljoonaa euroa

  • Asumistuki 400 miljoonaa euroa - opiskelijoille tulee luoda oma malli

  • Haittaverosta (tupakka, alkoholi, sokeri) 400 miljoona euroa lisää

  • 300 miljoonaa euroa valtion hallinnosta, valtion työvoimakustannukset ovat tällä hetkellä 4,5 miljardia euroa

Linkki Liike Nyt:n varjobudjettiin: https://www.liikenyt.fi/ajankohtaista/liikkeen-varjobudjetti

 

"Leikkauksia on tehtävä, jotta Suomen talous saadaan nousuun. Samalla on kuitenkin uskallettava panostaa kriittisiin toimialoihin."

bottom of page